sunnuntai 25. marraskuuta 2012





Pikku herralle synttärijuhliin matkasi Salama McQueen.




Välissä vaniljavanukas/mansikkamurska
Kuorrute ja koristeet marsipaania ja sokerimassaa
Kirjoitukset pastaväreillä



lauantai 24. marraskuuta 2012

Kärpässieni koruni  ja korvikseni sai seurakseen lisää ihanuuksia...


Ystäväni taiteilee ja näprää aivan ihania koruja 
ja kyläily reissulla mukaan lähti nämä ihanuudet.



Niin kauhee valinnan vaikeus iski taas, kun olisin niiiin halunnut ne kaikki :)
Lisää näitä herkkuja ja ihanuuksia löytyy täältä




Tänään valmistui kranssit pienillä jouluisilla ykstyiskohdilla, 
jotka on tarkoitus jättää joulun jälkeen paikalleen ilman kelloja ja joulusydäntä




Jouluhullu esittäytyy...
Syksyn tulo tietää että Se on ihan lähellä, silloin voi alkaa jo pikku hiljaa hössöttämään,
 kauhee määrä ideoita ja tekemistä vaan vilisee päässä.
 Lahja-ideoita on kirjattu ylös jo viime joululta ja pitkin vuotta sekä tänä vuonna osa lahjoista on väkerretty valmiiksi jo syyskuussa :) Ihanaa aikaa!! 
Ekat joulu"härpäkkeet" ilmestyy koristamaan kotiamme jo marraskuun koittaessa.
Mieheni sanoja lainaten, herätessään yövuoron jälkeen ja meille oli tullut  joulu: Nytkö se jo alkoi :)



Eteeni sattui loistava ohje paperitähdestä, jota oli pakko kokeilla. 
Tämä tähti on tehty lahjapaperista, vaati hieman viksailua vielä valmiina,
 helpompi tehdä ohjeen mukaisesti jostakin paksummasta paperista.
Ohje löytyy täältä
Pitää tehdä vielä muutama pikkuruinen tähti jonnekin roikkumaan.


Olkkarin verhot saivat myös pienen päivityksen jouluun



 Takkutukkainen enkeli on kaivettu laatikosta jo monena jouluna.
Ensimmäinen joulu tässä kodissa ja enkeli löysi hyvin uuden paikkansa


Pikkuruinen käpytonttu on anoppini kätösistä  syntynyt ja
 istuu kukkaruukussa seuraamassa tämän talon elämää.







Joulupukki on käynyt ripustamassa vaatteensa kuivumaan...





Voiko hellyyttävämpiä pikku pöksyjä olla?!?! :)




            Punainen karvanuttu roikkumassa...




...puuhkalakki ja kaulahuivi muiden seurana.



Operaatio palakankaan hävitys

Löysin syksyllä palalaarista aivan ihanaa tähtikangasta, joka oikein huuti lähteä mukaani. :) Vaikka olikin vasta syksy näin jo silmissäni joulun ja mitä voisin kankaasta tehdä.

Ja siitä syntyi:





Kappa keittiön toiseen ikkunaan.

Ikkuna sai myöskin jouluisen ruudukon sähköteipistä 






Toiselle keittiön ikkunalle syntyi viiri valkoisten verhojen kaveriksi...








...Sekä verhopidike
                                 Keittiön pöydälle kaitaliina

 Olohuonekkin sai ripauksen tähtiä :)


Kankaat Paltina ja Ikea

                           

maanantai 19. marraskuuta 2012



Vauvakutsuille matkasi myös tälläinen laatikko...




joka piti sisällään...



Tarvikepussukan pinnasängyn reunalle


Vanha äitiyspakkauksen makuupussi sai uuden ilmeen
 ja odottelee uutta käyttäjäänsä





Arvaatkos mikä tämä mytty on ?



Reunapehmuste pinnasänkyyn, 
joka myöskin on kierrätetty ja uudistettu.
 Omien lasteni vanha, joka siirtyy suvun uudelle  ihanaiselle tulokkaalle 



Hienohan siitä tuli, vaikka meinasi usko loppua tekovaiheessa.
Voi apua, tämän tekeminen ei mennytkään ihan niin kuin strömsössä. :) 
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, juu,  mut ei päde minun kohdalla. 
Kauheella innolla vain tekemään, joo hyvä siitä tulee.
Kankaan leikkausvaiheessa, jota piti mittauksien mukaan jäädä hyvinkin vielä makuupussin jälkeen, huomaan ettei meinaa mitenkään riittää.
Pakko yhdistellä osa pikku pätkistä ja kohdistaa tarkasti raidat menemään oikealle kohdalleen.
Sitten ompelen metritolkulla tuota pötkylää ja kun olen valmis kääntämään sen oikein päin 
huomaan, että  kankaat on väärin päin!!!
 Kellon ollessa jo puolen yön, istun ja katselen tekelettäni ja mietin kuumeisesti enkö mitenkään pääsisi sieltä mistä aita on matalin ja säästyisin purkamisen vaivan. 
Juu, pakko todeta, purettava on ja koko sauma.
 Seuraavana päivänä puran sitten koko pötkylän ja aloitan taas ihan alusta, 
tällä kertaa yritän tarkastella että kappaleet on VARMASTI oikein päin. 
Nuppineulat pistelee ommellessa sormet melkein verille ja 
muutama taisi mennä kynnen allekkin, mut apinan raivolla eteen päin. :)
Viimeiset ompeleet ja tarkistus, JES, nyt meni oikein ja sitten kääntämään pötkylää oikein päin ja sulkea enää pötkylän päät. Ja sit olisi valmista.
Juu ei sittenkään, huomaan ommelleeni suurimman osan noista kiinnitysnauhoista sauman sisään miten sattuu. Tässä vaiheessa en oikeasti voinut kun naurahtaa itselleni :D
No puretaas tääs vähän ja loppu vaiheen ompelinkin sitten käsin :)

Verta, hikeä ja kyyneleitä (ainakin melkein) tuli vuodatettua, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Todistus siitä ettei se aina niin helposti onnistu mitä voisi kuvitella :D





sunnuntai 18. marraskuuta 2012



Voihan kakkavaippa sentään!!!
 Hieman erilaista kakkua vauvakutsuille...
Tuleva äippä halusi jotain humoristista vauvakutsuilleen,                
vaippakakun ja ehdottomasti "tavaroiden" kera :)

Kaikessa ällöttävyydessään, maistui oikein maukkaalle.
Välissä vaniljakerma ja mansikoita sekä suklaakerma.
Koristelut toffeemassa ja sokerimassa, kuorrutteen alla suklaakreemi




lauantai 17. marraskuuta 2012


Palalaarista löytämäni velourpala muuntautui hatun 
ja töppösten (täällä) lisäksi vielä housuksi .
Housut tarvitsi vielä ihan ehdottomasti kaverikseen tähti paidan :)
 En varmaan koskaan kyllästy noihin tähtiin

Voi apua, että tuotti ongelmia tuo paidan pääntiehalkio!! 
Muutaman kerran oli pakko purkaa kun tuli aivan järkyttävä. 
Piti hieman tehdä muutoksia, että näyttää edes jonkin verran siedettävältä.
En ole vielä kovin montaa kertaa tehnyt näitä resorikaitaleita, mutta pikku hiljaa alkaa sujumaan ja tässäkin varmasti harjoitus tekee mestarin. :) 
Omille lapsille onneksi kelpaa pieninine virheineen .


Pikku mies esittelee;
Hyvin sopii, kasvun varaakin
 vielä löytyy.

Kas, kas, tuttikin ihan sävysävyyn :)









                 Pyllystä löytyy tähti myös





Kankaat Palttiina ja Hannan Kangas.
Kaavat Ottobre 4/11






sunnuntai 11. marraskuuta 2012






Pikku neidille äidin toiveesta Nalle Puh-kakkua,
välissä mansikkamurska ja vaniljavanukas.

Kuorrutus suklaakreemi ja Fudge-karkeista tehty massa.
Muut koristeet toffeemassaa ja sokerimassaa.

Pursotukset pikeeriä, jonka kanssa en todellakaan ole vielä tehnyt sinun kauppoja. Jäi tälläkin kertaa vielä liian löysäksi ja sprittauksista tuli suttuiset. Pitää varmaan harjoitella ja testailla joku päivä piparien teon yhteydessä pursotuksia lisää... :)










 1-vuotiaalle pikku ihanuudelle lahjaksi velour mekko ja trikoolegginssit, 
koko noin 86.




Kaavat Ottobre 1/2012  ja 4/2011 hieman muunnellen
Kankaat Hannan kangas ja Palttiina

lauantai 10. marraskuuta 2012


Meidän perheen menot eivät enää mahtuneet tavan seinäkalenteriin, joten jotain oli keksittävä...

Vanerilevystä, liitutaulutarrasta, valkoisesta ja mustasta masking teipistä  syntyi iso viikkosuunnitelma taulu.
Kyllä nyt kaiken maailman menot mahtuu... :)






Mitä tapahtuu kun minä saan masking teippiä (washiteippi) hyppysiini??





kotipolku



No...
Meillä löytyy nykyisin tälläiset valokatkaisimet...
...Maustekaapista löytyy raitaa...





























Tytön kirjahyllystä puolestaan pinkkejä palloja...







JJ...Ja astiakaapista lisää palloja.....
JJa lisää seuraa kunhan saan muutaman isomman jutun vielä tehtyä... :)
Tää on niin mun uusin ihastus, voisin tunkea tätä ihan joka paikkaan.
Niin ihanan helppoa ja kunhan kyllästyn helppo ottaa pois, eikä jää jälkiä.


Teipit olen tilannut Teippitarhasta.

Kopsattu suoraan Teippitarhan sivuilta:

Mikä masking tape? 
Masking tape (mt) on japanilainen riisipaperista tehty teippi, joka on japanilaiseen tapaan laadukasta ja kaunista. Masking tape on hennosti läpikuultavaa. Teippi tarttuu hyvin eri materiaaleihin, mutta on todella helppoa saada myös irti jälkeä jättämättä. Teippiä on helppo katkoa käsin (vrt. maalarinteippi). Näiden ominaisuuksiensa takia MT soveltuu loistavasti askarteluun, skräppäykseen (mt on happovapaa), etiketöintiin, paketointiin, sisustukseen, koristeluun - vain mielikuvitus on rajana!

Pystyraita (musta) masking tape



torstai 8. marraskuuta 2012


Saimme ystävältämme tuparilahjaksi tämän ihanan todella vanhan ikkunan pokan, 
jota vähän viksailin vielä lisää  meille sopivaksi.

Näin joulun alla se sai valot ylleen...